Odotan Joulua, kumma kyllä. Äiti kuoli lopulta elokuun viimeisen lauantain aamuna. Samana päivänä on kummityttömme syntymäpäivä ja juuri samana päivänä oli miehen veljen hautajaiset. Synttäreitä ei vietetty ja langon hautajaisiin en jaksanut lähteä.

Äidin kuolemasta voisin kirjoittaa paljonkin. Ehkä kirjoitankin kun aikaa kuluu. Nyt totean vain että huomaan ikävöiväni niitä arkisia asioita joista äiti on nyt pois. Niinkuin että jos piti miettiä mitä tehdä tätini alkoholismille tai mitä sanoa kun ei oltu puhuttu pitkään aikaan. Vaikka tietää poismenon olevan aivan lähellä, silti tajuaa vasta jälkeen päin, jos olisi tiennyt kuoleman hetken, kuinka erilailla olisi käyttänyt esimerkiksi ne viimeiset hetket, jolloin äiti vielä puhui tai ymmärsi puhetta. Olin niinä viimeisinä hetkinä melko vihainen sillä siskolleni ja minulle oli juuri käynyt selväksi, että äidiltä jää melkoiset pankkivelat kuolinpesän maksettavaksi. Jos vain äiti olisi joskus puhunut veloistaan.

Monet hetket tai tilanteet vielä yllättävät. Jokin aika sitten ehdin matkalla töistä kotiin miettiä nanosekunnin että soita äidille kun ei ole hetkeen mitään kuulunut. Joskus jotkut asiat tuntuvat tyhjiltä. Joululahjojakin mietin tottumuksesta että mitähän äidille...Tunnen edelleen surua, välillä enemmän välillä vähemmän.